Kulunut viikonloppu oli hyvin kaksijakoinen. Saatoimme haudan lepoon rakkaan appeni Jorin ja vietimme pari vuorokautta vaimoni sukulaisten kesken hulppeassa mökissä häntä muistellen ja muutenkin mukavia turisten. Bitter sweet, kuten Jorin elämäkin.
Jori oli pienen pitäjän arvostettu valokuvaaja ja innokas touhuaja, jolle kaikki uudet asiat olivat jännittäviä tutustumisen kohteita. Hän oli mukana kun paikallislehti Pitäjäläistä synnytettiin, hän kokeili riippuliitoa ja purjelautailua, matkusteli ympäri maailmaa, innostui yli viisikymppisenä laskettelusta, ajeli moottorikelkalla ja pärryytteli mönkijällä kun jalat eivät enää jaksaneet kävelyä. Ennen kaikkea Jori oli hellä ja huolehtivainen isä, joka koetti parhaansa mukaan huomioida perhettään työkiireiden keskellä. Aina oli aikaa kuunnella, jos jokin painoi mieltä. Kaikki pitivät Jorista ja hänen tarinoistaan.
Jori oli siis vaimoni isä. Sen lisäksi, että hän oli appeni, hän oli myös esikuvani ja oppi-isäni. En koskaan pysty samoihin tekoihin kuin hän. Heikkouksineenkin Jori kelpaa malliksi siitä miten lähes täydellinen elämä eletään: suhtaudu uusiin asioihin avoimin mielin, muista lähimmäisiä, älä lannistu vastoinkäymisistä. Kaipaan häntä ja hänen maanläheisiä näkemyksiään elämästä.
Jori kuoli ennen talvea, se oli myöhässä jo reilun kuukauden. Vasta kun saimme laskettua arkun hautaan, alkoi sataa lunta. Tuli talvi. Nyt, Jori, voit levätä rauhassa.
"Elämä on kuuma tomu, mutta kuolema on viileä vesi". -Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti