Pakkasella juostaan pakkasessa

Talvijuoksukausi on menossa. Hankaluuksiakin on matkalla ollut, flunssaa, pientä kipuilua jaloissa, pakkasta ja niin edelleen. Viimeinen kokonainen juoksukuukausi on ollut Joulukuu. Tammi- ja helmikuussa on aina ollut jotain, joka on aiheuttanut noin viikon tauon juoksemiseen.

Jotkut juoksun harrastajat ovat sitä mieltä, ettei pakkasessa voi juosta. Itse ajattelen, että pakkasella juostaan pakkasessa. Kaikki on kiinni pukeutumisesta ja varsinkin siitä, ettei pue liikaa. Tänä talvena on jäänyt muutama lenkki tekemättä pakkasen takia. Joku raja minullakin siis on ja se raja menee noin -20 asteen kohdalla. Kovin pakkanen, jolloin olen käynyt juoksemassa, on ollut -20,5 astetta. Hommasin naaman suojaksi fleece-kypärähupun ja sen turvin olen muutaman lenkin heittänyt.

Talven selkä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa taittua ja valo lisääntyy. Suunnittelen jo kevään ensimmäistä puolimaratonia. Harmi vain, etten tänäkään vuonna pääse HCR:n tunnelmaa haistelemaan. Pitänee tyytyä Lempäälässä juostavaan Ideapark-juoksuun. Paljon on kuitenkin vielä kilometrejä edessä ennen seuraava juoksutapahtumaa.

Välillä hieman helpompi lenkki

Pitkästä aikaa juokseminen tuntui irtonaiselta ja mukavalta. Aivan lenkin alkuvaiheissa tuntui oikeassa polvessa pientä vihlontaa, mutta reilun kilometrin jälkeen sekin hävisi. Koin jopa pientä vauhdin hurmaa, mutta kun tarkistin lenkin tietoja Endomondosta, en ollutkaan erityisen nopea. Vauhdillisesti tämä olikin perusjunnausta.

Nyt on pidettävä pää kylmänä ja koettaa malttaa juosta vain kolme kertaa viikossa vaikka mieli teksi useammin. Josko jalkavaivat alkaisivat viimeinkin helpottaa. Juoksun lisäksi olenkin alkanut uimaan. Se toimii mukavana uutena harjoittelumuotona, eikä rasita kuitenkaan jalkoja.

Harmia aiheutti ainoastaan Endomondon sykemittaus, se ei toiminut. Sain sykevyön ja ANT+ -anturin lahjaksi, mutta silti harmittaa siihen laitettu raha. Aivan halpa se ei ole, silti sen toiminta on ollut epävarmaa jo jonkin aikaa. Milloin iPhone ei muka tue lisälaitetta, milloin mittaaminen loppuu kesken lenkin ja nyt viime aikoina se ei mittaa ollenkaan.

Perusjunnausta tai ei, oli mukava juosta ilman isompia vaivoja.

Joskus se kulkee, joskus ei

Viime sunnuntaina minulta pääsi vahingossa puolimaratoni. Kyllä, ihan vahingossa pääsi.

Edellisestä pitkästä lenkistä (n. 15–17 km) oli kulunut jo muutama kuukausi. Jalat eivät vain yksinkertaisesti toimineet ja kivut hankaloittivat jopa kävelyä. Pari päivää aiemmin jouduin jopa keskeyttämään lenkkini noin viiden kilometrin kohdalla, kun oikean jalan kantapää ja reidet kipeytyivät.

Lauantaina ei sitten kipuja juurikaan ollut, joten päätin kokeilla sunnuntaina pidempää lenkkiä Buranan avulla. Pitkästä aikaa. En asettanut mitään kilometrimääriä, ajattelin vain juosta sen verran kuin helpohkosti irtoaa. Ja tuntui irtoavan. Kun palasin kotirapun eteen ja vilkaisin Endomondon mittaamia kilometrejä, hämmästyin. Puolimaraton ja vielä alle kahden tunnin.

Nyt se on sitten tehty, tosin epävirallisesti. Virallisesti teen sen Tampereen puolimaratonilla 25.9. Siihen asti pidän lenkit lyhyinä ja varon kipeyttämästä jalkoja. Ainakin ostan kasan Buranoita.

Juoksemalla ei näköjään pääse ongelmia pakoon

Jalkavaivat tekivät paluun, ärsyttää. Nyt ei tosin koske polviin vaan oikeaan reiteen. Tarkemmin sanottuna kipuilut alkoivat reilu viikko sitten ulkosyrjästä ja siirtyivät sitten takaosaan noin kymmenen senttiä taipeen yläpuolelle.

Pakkolepoa taas edessä, vaikka ei millään malttaisi. Toivottavasti jo parin päivän lepo auttaa.

Helmikuun ensimmäiset juoksut

Helmikuun ensimmäinen lenkki takana. Polvessa tuntui vielä pientä kipuilua juoksun aikana, mutta se ei äitynyt kovin pahaksi.

Lenkin jälkeen venyttelyä, Buranaa ja kylmägeeliä. Vanha tuttu resepti tuntuu toimivan. Toivon kovasti, että polvikivut alkavat olla nyt takanapäin. Muuten juoksu tuntui peruskivalta.

Jos kaikki alkaa mennä tästä eteenpäin hyvin, kasvatan juoksulenkin pituutta noin kuukauden kuluttua 1-2 kilometrillä.