Omakuvaprojekti: työstressin hallinta

Työ stressaa, deadlinet ahdistavat, koneet nikottelevat. Oma pokka on pakko pitää, vaikka sisällä kiehuu. Tämä on arkea varmasti kaikille työn raskauttamille.

Viikkoni kuvina

Viikkoni tiivistettynä muutamaan kuvaan. On terapeuttista pohtia välillä omaa arkista puuhastelua kuvien avulla. Yllättävän paljon ruokaa ja mielihyvän hakemista, vähemmän työhön liittyviä. Voisiko se kertoa jotain minusta tai työstäni?

Ärsytyksen purkaus

Jännä miten pienet asiat alkavat joskus ärsyttää. Sopivan hetken tullen ne jäytävät sitten oikein kunnolla. Itselläni ne liittyvät lähinnä henkilöihin, jotka "osaavat" tehdä kaikenlaista.

Esimerkiksi useimmat tuntemani toimittajat. Opiskelevat neljästä viiteen vuotta pilkun paikkaa ja sanojen järjestystä, ovat sitten äärimmäisen mustasukkaisia omaa ammattiaan ja ammattinimikettään kohtaan. "Miten tuokin luulee olevansa toimittaja?"-, "Kaikki osaavat lukea, mutta kaikki eivät osaa kirjoittaa!" -tyyppiset lauseet ovat heidän suustaan lähes arkipäiväisiä tölväisyjä.

Kuitenkin he itse ovat päteviä valokuvaajia, taittajia tai vaikka graafikoita käytyään parin opintopisteen mittaiset opinnot Indesignista tai valokuvaamisesta. He osaavat kaiken, ovathan he opiskelleet kyseistä aihetta, oikein yliopistossa. Ja heillä on ihan järkkäri kotona käytössä, kun sillä pikkukameralla ei saa niin kivoja kuvia.

Opetettaisiinpa siellä myös nöyryyttä. Uskaltaisin väittää, että neljä vuotta esimerkiksi ammattikorkeakoulun graafisen suunnittelun opinnoissa antaa paremman pätevyyden lehden suunnitteluun ja taittamiseen. Tai että Aalto-yliopistosta valmistunut valokuvaaja osaa tuoda lehden kuviin jotain syvyyttä.

Voin tietysti olla ihan väärässäkin, varmasti olenkin. Ainakaan en väitä olevani toimittaja, koska olen minäkin joskus blogimerkintöjä kirjoitellut.