Kuten aiemminkin olen todennut, keittiön ikkuna on loistava laiskan miehen kyttäyskojun luukku kaupunkiluontoon. Kahvi on lämmintä ja taatusti tuoretta, eikä ulkona paukkuva pakkanen (-21 astetta) pure sormenpäitä tunnottomiksi.
Seurailin tuttuja variksia reilun puolituntisen objektiivin läpi. Oudon koukuttavaa.
Luontokuvaus ei ole koskaan ollut minun kupilliseni teetä. Varsinkaan sen jälkeen, kun tutustuin aiheeseen kuuntelemalla kokeneiden luontokuvaajien kertomuksia kuvaustilanteista. Käytännössä suurin osa niistä on jollakin tavalla järjestettyjä/ lavastettuja. Esimerkki: pistetään siemeniä tai muuta ruokaa paikkaan johon halutaan elukan menevän, laitetaan kamera jalustalle ja sommitellaan kuva, kiinnitetään kameraan radiolaukaisin ja mennään näköetäisyyden päähän istuskelemaan retkijakkaralle juomaan termospullosta lämmintä kahvia.
Tätä samaa kuvaustapaa sovelsin, kun seurailin keittiön ikkunasta pihan puussa viihtyvää varista. Tosin itse istuin sisällä lämpimässä, eikä kahvini ollut seisonut termospullossa. Se oli tuoretta, juuri valmistunutta Juhla Mokkaa.
Variksen liikkeet ja syöksyily on mielenkiintoista seurattavaa. Kuvatessa tosin kaipasin pidempää polttoväliä, 200 mm oli tarkoitukseen turhan lyhyt. Vielä kun osaisi ottaa niitä hienoja luontokuvia.
