Kevät, kesä, syksy, talvi; ne menivät kuin unessa. Oliko niitä, vai myrkyttikö mieltäni kurja valhe? Korvensiko kasvojani helle, virvoittiko viileä sade? Nipistikö pakkasen herra poskiani, silittikö kevään neito sormeni lämpimiksi?
Vuosi tuli, vuosi meni. Minä vain seurasin sivusta.
Joskus on suljettava takanaan ovia, että edestä löytyvien avaaminen olisi mahdollista. Kohdallani on niin, että menneet ovat painolastia, joka on heitettävä tunkiolle. Muuten tuo lika jää raskaana roikkumaan viitan liepeisiin ja sen kietaisu hartioille vain pahentaa oloa, sen sijaan että se lämmittäisi kylmässä viimassa.
Eteenpäin meno on pelottavaa. Edessä on kova ponnistus joka vaatii voimia ja on varmasti raskasta aikaa. Mutta kaikella on aina tarkoituksensa, enkä pelkää eteen heitettyjä koettelemuksia. On tarkasteltava sydäntä ja kuunneltava sielua. Silmät eivät enää näe tarkasti eikä korva kuule, ne vain koettavat myrkyttää mieleni ja uskotella valhetta päähäni. Minun on vain luotettava siihen minkä tunnen olevan oikein.
Joskus edestä löytyvät ovet muuttuvat kerta kerran jälkeen pienemmiksi ja avaimet tuntuvat ruostuvan lukkoihin. Joskus ne ovat valmiiksi avattuja, kullattuja portteja. Minä tiedän, että välillä löydän kuivan ja lämpimän huoneen jossa voin levähtää ja jossa voin sormiani lämmitellä. Aina ei tuuli tuule eikä sade sada.
Jäähyvästi entinen, olet viimeinkin minut vapauttanut. Nyt jaksan taas kolkuttaa seuraavalle käynnille tietäen sen olevan täynnä haavetta tai harhaa.
Omakuvaprojektini jatkuu. Joskus päätä vaivaavat niin isot asiat tai huolet, että sen kannattelukin tuntuu liian raskaalta.
Kevään tulo otti Tampereella pienen aikalisän, kun illan ja yön aikana pamahti useita kymmeniä senttejä lunta. Pienen jahkailun jälkeen päätin tehdä kaupungilla pienen iltakävelyn kameran kanssa. Aurinkoisia kuvia kun on kovalevyt ja kuvalaatikot täynnä.
Lumentulo aiheutti Tampereella melkoisia liikenneongelmia. Auton raadot eivät minua kiinnosta, vaan päätin suunnistaa kaupungille. Alla muutamia tunnelmia lumipyryn keskeltä.
Täydellinen päivä rinteessä. Jostain kumman syystä Ellivuoren rinteet olivat lähes tyhjiä vaikka ilma oli täydellinnen ja rinteet huippukunnossa.
Tällaiselle aloittelevalle lumilautailijalle tämä oli vain hyvä asia, yöllä satanut lumi teki laskemista puhdasta nautintoa. Ei ollut ruuhkia, eikä hissijonoja, ei myöskään tarvinnut pelätä, että joku laskee päälle. Tuntui, että tänään tapahtui sellainen "iso naksahdus" ja lumilautailu alkoi sujua oikein mukavasti.
Kokeilin taas iPhonessani olevaa Microsoftin Photosynth sovellusta ja alla pari kuvaa. Toinen jpg-kuvana ja toinen pyöriteltävänä panoraamana.
Näkymä Hotellin rinteen päältä:
Näkymä Vanha Elli -rinteen päältä:
Juoksun kannalta on taas hankalat ajat. Jalat eivät toimi ollenkaan, ja ne kipeytyvät niin että jopa kävely hankaloituu. Tätähän tämä on ollut jo puolitoista vuotta: kuukausi-pari menee hyvin ja sen jälkeen pari-kolme huonosti. Kipuja kipujen jälkeen, joka kerta ne ovat hieman erilaisia ja eripaikoissa.
Motivaatiota koetellaan ja suoraan sanottuna tekisi mieli heittää pyyhe kehään. Olkoon tässä koko paska.
Mielialaan sopivaa musiikkia. Kiitti vaan vitusti.
